|
 |
Taiteilija
Kuvan tekemisestä ja taiteesta
[24.1.2005]
"Taiteen tekemisessä ei ole hyvä kulkea tietä,
joka ei lopu ja jota ei ole kuljettu loppuun. Jos ilmaisu pysyy
pitkään samana ja asennekaan ei muutu, kierretään
kehää. Tulos ohenee.
Tien on hyvä loppua. Tietä ei voi katkaista. Siihen tarvitaan
oman näkökulman tai oman elämän muuttumisen
jäsentely. Tällä alueella ei voi valita, sitä
vain joutuu siihen" Liisa
Rautiainen
 Kuvantekemisen edellytys on luovuus. Luovuuden tilaan päästäkseen
tarvitaan aikaa, joutenoloa, hidasta mietiskelyä, hiljaista
ja turvallista yksinäisyyttä sekä mielen liikkeiden
vapaata virtaa. Luovan työn eräs tärkeä elementti
on leikki, leikillisyys. Lapsi on onnellinen leikkiessään.
Leikki on lapsen työtä. Lapsella ei ole kiire juosta tulostavoitteiden
perässä eikä tarvetta pohtia visioita eikä strategioita.
Itse leikki on tärkeätä ja keskittyminen siihen sekä
oleminen siinä ja nyt.
Tehdessäni tämän
näyttelyn töitä, mieleeni palautui monta kertaa
tilanne lapsuudesta, kun olin 7-8-vuotiaana omasta perheestäni
erossa ja asuin mummolassa. Silloin ajalla ei ollut mittaria.
Oli aikaa leikkiä ja tehdä omituisia asioita. Hiekkakakkujen
sijaan rakentelin puupalikoista autoja ja pieniä taloja.
Huikein saavutus oli hiekkaläjään rakennettu toimiva
kaivinkone. Silloinen leikki oli yksinäisen lapsen yritystä
hälventää kaipuuta ja ikävää oman
perheen luo.
Viime vuosina, aikuisena ihmisenä koiran karvojen kerääminen
varastoon, keräysleikki voi vaikuttaa aika omituiselta puuhalta.
Alkaessani varastoida niitä, en vielä tiennyt, mitä
niillä tekisin.
Tieni kuvantekijäksi alkoi virallisesti Limingan taidekoulusta,
jossa opiskelin kaksi vuotta ja sen jälkeen Suomen taideakatemian
koulussa neljä vuotta. Tätä ennen maalata räpelsin,
leikin väreillä milloin millekin alustalle tavallisilla
huonekalumaaleilla.
Urani kuvantekijänä hidastui aloitettuani opetustyön
akatemian jälkeen Limingan taidekoulussa. Myin kaikki maalausvälineet,
jopa maalaustelineenkin, kun luulin, ettei maalaamisesta tule enää
mitään. Mutta vähitellen sisäinen pakko tehdä
kävi sietämättömäksi ja oli aloitettava.
Maalasin siihen aikaan paljon asetelmia ja lakeuden maisemaa. Ajanoloon
maalauksen esittävyys alkoi häiritä ja värin
tutkiminen muodostui tärkeimmäksi. Monen vuoden ajan tein
pelkästään ei-esittäviä, hyvin geometrisia
töitä. Päästyäni siinä alkuun, uskoin,
ettei sellaiselle tekemiselle loppua tule. Kävi kuitenkin yhtäkkiä
niin, että jopa väri menetti merkityksenä ja ajauduin
tilanteeseen, jossa en enää tiennyt mitä ja miten
maalata. Miltei kahdeksan vuotta kului yrittämisen ja erehtymisen
ahdistavalla tiellä. Se oli hyvin tuskallista aikaa, kun en
voinut kuitenkaan lakata aloittamasta uudelleen ja taas uudelleen.
Nämä kahdeksan vuotta pitävät sisällään
ihmisenä kasvamisen prosessin. Vähitellen aloin ymmärtää
sen, millaiseksi ihmiseksi minut on tarkoitettu. Opin ymmärtämään
tosiasioiden hyväksymisen tärkeyden henkisen kasvun alustana.
Kun alkaa tuntea itseään ja luottaa itseensä sekä
osaa käyttää omia voimavarojaan, niin leikkiminen
käy myös mahdolliseksi. Ilo palaa takaisin. Uteliaisuus
herää !Alkaa hymyilyttää ja jopa naurattaa!
Nyt koiran karvat alkoivat kiinnostaa. Hitaasti aloin rakennella
pieniä rautaverkkohäkkyröitä, joita täytin
erivärisillä karvoilla. Kokeilin mahdollisuuksia kiinnittää
karvoja alustaan, ikään kuin ”maalata karvoilla”.
Huomasin, että karva on yksi kuvan materiaali ja niiden väri
on jo itsessään väri.
Kun olin päässyt leikkimisen alkuun, rupesin kaatamaan
alkryyliväriä kankaalle lattialla ja annoin sen valua
vapaasti. Tässä kohdassa alkoi unohtua kaikki ns. opittu
tieto ja kurinalainen, hallittu tekeminen.
Toisenlainen ovi luovuuteen on avattu.
Olen alkanut ymmärtää, että luova työ saa
kipinänsä sisäisestä ristiriidasta, ilmaisun
tarve pakottaa löytämään itselle esityskyvyn,
joka hahmottaa kokemuksia ja tulee näkyväksi. Luovuuden
yksi myönteinen merkitys sekä tekijälle että
kokijalle on tehdä onnelliseksi välittämällä
ilon ja surun tunteita. Jotta tästä syntyisi taidetta,
siihen tarvitaan omintakeista persoonallisuutta. Ja persoonallisuutta
on tai ole. Sitä ei voi oppia eikä opettaa.
Takaisin ylös
|
|
|
|
| |
| |
|
