Lea-Sisko Pasanen    
 Lea-Sisko Pasanen  Lea-Sisko Pasanen  Lea-Sisko Pasanen
Etusivulle
taidemaalari
Taidemaalari  
 Lea-Sisko Pasanen
 Lea-Sisko Pasanen
 
 Lea-Sisko Pasanen  Lea-Sisko Pasanen
 Lea-Sisko Pasanen  Lea-Sisko Pasanen
 Lea-Sisko Pasanen    
Ajankohtaista:
Musta, valkoisen seuralainen: elämä on kaunis
Café Laurell ja Hämeenlinnan pääkirjasto, touko-kesäkuu 2015.
 
Taideopettaja jäi eläkkeelle (2013)
Lea-Sisko Pasanen ei enää opeta, vaan saa tehdä itse.
 
Menneitä näyttelyitä
MAAILMANVIIVA — maalauksia.
TILA galleria, 7.-25.1.2015.
Lea-Sisko Pasanen, Maj-Lis Ronikonmäki ja Pirkko Toivanen.
 
Enkelit pysähtyivät -näyttely 6.10.-28.11.2014, Delikoo, Hämeenlinna.
 
Näyttely 4.3.-30.4.2013
(Mehiläinen, Hämeenlinnan taiteilijaseuran näyttelytila)
 
2005: Hau-hau
karvan verran...! »
 
Ota yhteyttä:
Sähköpostitse »


Taiteilija


Kuvan tekemisestä ja taiteesta
[24.1.2005]

"Taiteen tekemisessä ei ole hyvä kulkea tietä, joka ei lopu ja jota ei ole kuljettu loppuun. Jos ilmaisu pysyy pitkään samana ja asennekaan ei muutu, kierretään kehää. Tulos ohenee.
Tien on hyvä loppua. Tietä ei voi katkaista. Siihen tarvitaan oman näkökulman tai oman elämän muuttumisen jäsentely. Tällä alueella ei voi valita, sitä vain joutuu siihen"        Liisa Rautiainen

Kuvantekemisen edellytys on luovuus. Luovuuden tilaan päästäkseen tarvitaan aikaa, joutenoloa, hidasta mietiskelyä, hiljaista ja turvallista yksinäisyyttä sekä mielen liikkeiden vapaata virtaa. Luovan työn eräs tärkeä elementti on leikki, leikillisyys. Lapsi on onnellinen leikkiessään. Leikki on lapsen työtä. Lapsella ei ole kiire juosta tulostavoitteiden perässä eikä tarvetta pohtia visioita eikä strategioita. Itse leikki on tärkeätä ja keskittyminen siihen sekä oleminen siinä ja nyt.

Tehdessäni tämän näyttelyn töitä, mieleeni palautui monta kertaa tilanne lapsuudesta, kun olin 7-8-vuotiaana omasta perheestäni erossa ja asuin mummolassa. Silloin ajalla ei ollut mittaria. Oli aikaa leikkiä ja tehdä omituisia asioita. Hiekkakakkujen sijaan rakentelin puupalikoista autoja ja pieniä taloja.

Huikein saavutus oli hiekkaläjään rakennettu toimiva kaivinkone. Silloinen leikki oli yksinäisen lapsen yritystä hälventää kaipuuta ja ikävää oman perheen luo.
Viime vuosina, aikuisena ihmisenä koiran karvojen kerääminen varastoon, keräysleikki voi vaikuttaa aika omituiselta puuhalta. Alkaessani varastoida niitä, en vielä tiennyt, mitä niillä tekisin.

Tieni kuvantekijäksi alkoi virallisesti Limingan taidekoulusta, jossa opiskelin kaksi vuotta ja sen jälkeen Suomen taideakatemian koulussa neljä vuotta. Tätä ennen maalata räpelsin, leikin väreillä milloin millekin alustalle tavallisilla huonekalumaaleilla.

Urani kuvantekijänä hidastui aloitettuani opetustyön akatemian jälkeen Limingan taidekoulussa. Myin kaikki maalausvälineet, jopa maalaustelineenkin, kun luulin, ettei maalaamisesta tule enää mitään. Mutta vähitellen sisäinen pakko tehdä kävi sietämättömäksi ja oli aloitettava. Maalasin siihen aikaan paljon asetelmia ja lakeuden maisemaa. Ajanoloon maalauksen esittävyys alkoi häiritä ja värin tutkiminen muodostui tärkeimmäksi. Monen vuoden ajan tein pelkästään ei-esittäviä, hyvin geometrisia töitä. Päästyäni siinä alkuun, uskoin, ettei sellaiselle tekemiselle loppua tule. Kävi kuitenkin yhtäkkiä niin, että jopa väri menetti merkityksenä ja ajauduin tilanteeseen, jossa en enää tiennyt mitä ja miten maalata. Miltei kahdeksan vuotta kului yrittämisen ja erehtymisen ahdistavalla tiellä. Se oli hyvin tuskallista aikaa, kun en voinut kuitenkaan lakata aloittamasta uudelleen ja taas uudelleen.

Nämä kahdeksan vuotta pitävät sisällään ihmisenä kasvamisen prosessin. Vähitellen aloin ymmärtää sen, millaiseksi ihmiseksi minut on tarkoitettu. Opin ymmärtämään tosiasioiden hyväksymisen tärkeyden henkisen kasvun alustana. Kun alkaa tuntea itseään ja luottaa itseensä sekä osaa käyttää omia voimavarojaan, niin leikkiminen käy myös mahdolliseksi. Ilo palaa takaisin. Uteliaisuus herää !Alkaa hymyilyttää ja jopa naurattaa!

Nyt koiran karvat alkoivat kiinnostaa. Hitaasti aloin rakennella pieniä rautaverkkohäkkyröitä, joita täytin erivärisillä karvoilla. Kokeilin mahdollisuuksia kiinnittää karvoja alustaan, ikään kuin ”maalata karvoilla”. Huomasin, että karva on yksi kuvan materiaali ja niiden väri on jo itsessään väri.
Kun olin päässyt leikkimisen alkuun, rupesin kaatamaan alkryyliväriä kankaalle lattialla ja annoin sen valua vapaasti. Tässä kohdassa alkoi unohtua kaikki ns. opittu tieto ja kurinalainen, hallittu tekeminen.
Toisenlainen ovi luovuuteen on avattu.

Olen alkanut ymmärtää, että luova työ saa kipinänsä sisäisestä ristiriidasta, ilmaisun tarve pakottaa löytämään itselle esityskyvyn, joka hahmottaa kokemuksia ja tulee näkyväksi. Luovuuden yksi myönteinen merkitys sekä tekijälle että kokijalle on tehdä onnelliseksi välittämällä ilon ja surun tunteita. Jotta tästä syntyisi taidetta, siihen tarvitaan omintakeista persoonallisuutta. Ja persoonallisuutta on tai ole. Sitä ei voi oppia eikä opettaa.


Takaisin ylös

 
 
Maalari
Maalari